Ensimmäinen viikko

Ajattelin, että nyt kun ensimmäinen viikko alkaa olla lopuillaan niin teen pientä yhteenvetoa liikuntamäärästäni.

Viiden päivän aikana olen
- kävellyt ja hölkännyt noin 60 kilometriä (12 km x 5)
- käyttänyt käsipainoja kolmena päivänä (50 toistoa / käsi)
- tehnyt reisilihasliikkeitä neljänä päivänä (50 toistoa / jalka)

the 8th

Kaksi tuntia hujahti taas lenkillä, vaikka olin ihan varma, että voimat ovat kuitenkin loppu. Nyt on sitten parin palautumispäivän vuoro. Ruuaksi söin kaurapuuroa ja join piimää. Nam.

On myönnettävä, että tuo viikonloppu pelottaa. En saa repsahtaa, kun tämä "projektin" alku on ollut niin loistava. Leivoin äsken mansikkaisen juustokakun äidin pyynnöstä, kun huomenna tulee vieraita. Ajattelin sallia itselleni palan, mutta en usko, että se jää ainostaan siihen yhteen palaan.

"Jos otat yhden, otat toisenkin"

Lähden mökkeilemään viikonlopuksi ja palaan sunnuntaina. Tulen heti raportoimaan tänne, että miten kävi. Toivottavasti tuon mukanani vain hyviä uutisia!

the 7th

Sain äsken tehtyä onnistuneesti liikkeitä käsipainoilla, 50 toistoa kummallakin kädellä. Kuulostaa ehkä naurettavan vähältä, mutta minulle se on ihan tarpeeksi. Omistan heikot ja ohuet käsivarret. Suunnitelmissa tehdä vielä reisilihasliikkeitä, molemmilla jaloilla se 50 toistoa. Kyseinen liike on ainakin itselleni mainio, sillä se treenaa erityisesti pitkittäissuunnassa olevia lihaksia ja edesauttaa luonnostaan lyhyitä jalkojani näyttämään pidemmiltä.

Tai sitten vain kuvittelen.

Iltapalaksi join pari lasia rasvatonta piimää, pari nektariinia ja viiliä pienen myslimäärän kera. Normaalisti olisin jo ahminut puoli pussia leipää, mutta ehkä mieleni on nyt vähitellen alkanut huomaamaan, että se tulee vähemmälläkin toimeen.

Ostin aamupalaksi vauvoille tarkoitettua Muksu-velliä! Noh kaikkea pitää kokeilla, jos vaikka saisi vähän vaihtelua tuohon ainaiseen viilin mussuttamiseen.

"Oletko sä laihtunut?"

Ei voi olla totta, että kuulin jo tänään ensimmäisen huomionosoituksen. Ei vielä, liian aikaista.

Kyseisen kommentin laukaisi äitini, kun olimme illalla kaupassa (ja siellä minulle tuli aivan järjetön herkuttelun tunne, mutta kestin sen). Huomasin jo eilen, että nesteitä on kehostani lähtenyt huimasti, mutta en uskonut, että kukaan muu moista huomaisi. Olin sitten väärässä.

Minulla sattuu olemaan sellainen kehonkoostumus, että joskus pieninkin painonpudotus saa minut näyttämään kuivuneelta. Voisin tehdä nyt villin veikkauksen, että vaaka näyttää maanantaina 55.7kg - 56kg.

Vain pahaa unta

Näin viime yönä unta, että retkahdin syömään karkkia. Se oli niin todellinen uni, että herätessäni minun piti todella miettiä olenko vahingossa lipsahtanut herkuttelemaan makeisilla. Onneksi se oli vain unta, mutta se todella säikäytti! Hassua. Kyse ei ole kuin karkin syömisestä, mutta silti se tuntuu niin vakavalta. Kaikki sanovat minua hulluksi tämän lakkoni takia, no ehkä jollain tapaa olenkin hullu. Kaikki lähti liikkeelle ihan vain kokeilumielessä. Kyseessä oli itsensä kanssa kisailu, joka jäi sitten päälle. Ensi kuussa se on kestänyt kaksi vuotta, eikä loppua näy, paitsi unissa.

the 6th

Herättyäni nautin aamukahvin ja lähdin lenkille poikkeuksellisesti ennen kymmentä. Olen huomannut, että aamuisin tapahtuva lenkkeily sopii mulle. Silloin olen virkeimmilläni, eikä ulos lähtemiseen ole niin suurta kynnystä kuin esimerkiksi iltapäivällä. Aikomuksenani oli käydä lyhyempi lenkki, mutta olin taas niin endorfiinihumalassa, että lenkki venähti kahdeksi tunniksi.

Minulla on siis vakio reitti, jonka pituudeksi luulin vajaa viisi kilometriä. Sain kuitenkin eilen kuulla, että yksi kierros onkin kuusi kilometriä. Olen tälläkin viikolla hölkännyt joka päivä peräti kaksitoista kilometriä, kaksi kierrosta. Kyseinen reitti on vielä hyvin epätasaista maastoa, sekä nousuja että laskuja on riittämiin.

Aloitin jälleen monivitamiiniporetablettien käytön, koska aktiivisuuteni on kasvanut, enkä todellakaan usko, että saan kaikki tarpeelliset vitamiinit ravinnostani. Voisiko siinä olla vastaus yhtä äkkiseen virkeyteeni?

Iltasyöpöttely on toistaiseksi pysynyt kurissa, mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Nämä muutokseni ovat vielä kuitenkin sen verran lapsen kengissä. Vesimelonia, nektariineja sekä kaksi viiliä on tänään kulunut. Vettä varmaan monta litraa. Pääruuaksi ajattelin keittää mannapuuroa.

Vaa'alle tekisi edelleen mieli hypätä, mutta pidän nyt pääni. Luulen, että paino on jo voinut hieman laskea, mutta ne ovat vain nesteitä. Olo on kyllä mitä mainioin. Ei ole ikävä ahmimisen tuloksena tullutta tukkoista ja väsynyttä olotilaa.

Yllättävä addiktio

Olen melkein koko ikäni inhonnut maitoa. Sain lapsena trauman, kun join vahingossa vanhaa maitoa. Siitä lähtien en ole voinut nauttia kyseistä ainetta raakana. Tilanne on nyt kuitenkin muuttunut; minun tekee mieli maitoa lähes koko ajan.

Aivan uskomatonta!

the 5th

En tiedä mistä johtui, mutta tänään lenkin alkumetrit tuntuivat poikkeuksellisen nihkeiltä. Ehkä se johtui tästä tappavasta helteestä, onneksi tajusin ottaa sentään vettä mukaan. Arvelin, että tänään tuskin tulee kahden tunnin lenkkiä, mutta olin väärässä. Nihkeys haihtui ja olo alkoi tuntua taivaalliselta kuumuudesta huolimatta. Niinpä lönköttelin jälleen peräti kaksi tuntia yhteen menoon. Pakko pitää viikonloppuna kaksi palautumispäivää. Olen kuullut, että se on melkein yhtä tärkeää kuin itse liikunta, tiedä sitä sitten. Ainakin itse koen sen tärkeäksi, koska levon jälkeen olo vain paranee ja on taas ihan eri tavalla voimaa jatkaa liikkumista.

Tänään olen syönyt viiliä kera myslin sekä ohrapuuroa. Onneksi pidän kaikista puuroista sellaisenaan niin niiden lisääminen ruokavalioon ei tunnu ylitsepääsemättömältä. Myös nektariineja sekä kiiwejä olen nauttinut. Ah, olen vain niin koukussa noihin kiiweihin! Voisin melkein elää pelkästään niillä.

Jatkuvasti aivan hirveä jano ja eilen illalla sain käydä vähintään sen neljä kertaa vessassa ennen nukkumaanmenoa. Mutta en valita, sillä nesteet ovat lähteneet ilmeisesti aika tehokkaasti liikkeelle. Turvotuskin on helpottanut ja olo on sen takia hyvin huojentunut.

Eriparia

Kenelläpä ei olisi viharakkaus-suhdetta oman kehonsa kanssa?

Rakastan siroja nilkkojani ja ranteitani. Ylävartaloni on hento ja se riitelee mielestäni alavartalon kanssa. Toisin sanoen pidän ylävartalostani sellaisena kuin se on, mutta alavartalooni en ole koskaan tyytyväinen. Vaikka olenkin aika lauta ja luiseva rintakehältäni niin jostain syystä rakastan sitä silti. Olen saanut jopa kehuja veistoksellisista solisluistani.

En edes muista aikaa, jolloin reiteni ja takapuoleni eivät olisi pistäneet silmääni. Omistan leveän lantion ja paksut jalat. Lihasta ja läskiä löytyy ihan kiitettävästi. Lihakset saavat pysyäkin, mutta läskin on lähdettävä. Suhtautumistani ei helpota yhtään, että jalkani ovat lyhyet verrattuna muuhun vartaloon. Sen takia tuntuu, että mitkään housut eivät istu tai näytä hyvältä. Ehkä tämä on vain omaa tyhmää analysointiani ja turhaa kriittisyyttä, sillä koskaan en ole kuullut negatiivista kommenttia esimerkiksi takapuolestani, päinvastoin.

Päähäni ei silti mahdu, miksi vartaloni on kasattu kuin kahdesta täysin erilaisesta ihmisestä. Valittelu ei auta. Pitää yrittää mennä eteenpäin näillä eväillä, mitä on ja olla tyytyväinen, että omistan suhteellisen terveen vartalon. Välillä tuntuu, että valitan turhasta, kun loppujen lopuksi kyse ei ole mistään vakavemmasta. Noh tottahan se taitaa olla, että ihminen harvoin on tyytyväinen siihen, mitä hänellä jo on.

the 4th

Heräsin äsken. Olen alkanut laittaa herätyksen yhdeksäksi ihan sen takia, ettei päivä mene hukkaan. Monen viikon ajan saatoin herätä yhdeltä päivällä ja se ei ollut enää kivaa. Toisaalta myös epäsäännöllinen unirytmi kostautui ylitsepääsemättömällä väsymyksellä ja päänsäryllä.

Tunnen itseni vanhaksi ja raihnaiseksi näiden rutiinien takia, mutta päänsärkyä haluan ehdottomasti välttää. Kärsin viime kevään vallattomista migreenikohtauksista, joihin kuului oksentelua sekä näköhäiriöitä. Sain estolääkityksen ja kohtaukset loppuivat siihen. Lääkitys aiheuttaa kuitenkin väsymystä ja on senkin takia tärkeää, että yritän pitää säännöllistä unirytmiä yllä.

Aamupalaksi hujahti neljä kuppia kahvia ja viili myslin kera. Tällä kertaa muistin ja pystyin syömään aamupalan, mikä on ihan hyvä, kun kohta starttaan lenkille. Ulkona on aivan mahtava ilma! Aurinko paistaa ja hivenen tuulee. Käyn lenkillä yleensä aamulla tai aamupäivällä, koska silloin on hiukan viileää ja lenkkipolut ovat autioita.

the 3rd

Jes, koin jo nyt ensimmäisiä onnistumisen tunteita. Ehkä noin tunti sitten mahani kurni ja tomaattilohkot tuntuivat jotenkin liian kevyiltä iltapalaksi. Toisin sanoen sama vanha iltainen mässäilykohtaus oli tuloillaan. Olin jo melkein tarttumassa leipään, kunnes havahduin. Tiedostin onnistuneesti tilanteen ja otinkin jääkaapista rasvatonta maitoa. Sitä join sitten pari lasia ja olin tyytyväinen.

Huh huh, läheltä kyllä piti etten sortunut samaan vanhaan kaavaan. Hyvä minä!

the 2nd

Aamupäivällä venähti taas kaksi tuntia lenkillä, johtuu varmaan hyvästä säästä sekä uudesta musiikista. Oikeastaan olen nyt niin tylsistynyt, että tekisi mieli mennä taas lenkille, mutta taidan nyt rauhoittaa tämän illan. Säästän voimia huomiselle. Käsipainoilla taiteilin 50x per käsi. Illalla teen varmaan taas tutut reisilihasliikkeet.

Syömisen suhteen olen pärjännyt tähän mennessä ihan kohtalaisesti; kiiwejä, nektariinia, banaani, viili ja ohrapuuroa. Kahvinkulutukseni on jotain aivan uskomatonta, kerralla saattaa hujahtaa se neljä tai kuusi kuppia. Onneksi nautin kahvini ainoastaan rasvattoman maidon kanssa, muuten olisin lirissä, jos kupin mukana menisi pari sokeripalaa.

Kahvinjuontia minun pitäisi todellakin vähentää, sillä minua närästää melkein päivittäin ja vatsahapot nousevat suuhun. Tällä menolla ei hyvää seuraa, mutta rakastan kahvia! Tarvitsen sitä lähes koko ajan. En edes halua lopettaa tai vähentää sen juomista, koska se on jälleen yksi niistä elämän pienistä nautinnoista, jonka voin hyvällä omallatunnolla sallia itselleni.

Jos yksi ylpeydenaihe pitäisi valita niin se olisi ehdottomasti karkkilakkoni, joka on kestänyt kohta kaksi vuotta. Retkahtaminen tietäisi ikuista häpeää ja omatuntoni ei kestäisi. Onneksi osaan jo sen verran luottaa itseeni kerrankin, ettei niin käy. Ehkä ainut asia, jossa pystyn luottamaan itseeni.

Hitto. Koko ajan tekisi mieli punnita itsensä, vaikka varsin hyvin tietää, että se on turhaa. Viime viikon oli kamala turvonnut olo, mutta nyt se tuntuu pikkuhiljaa helpottavan. Ehkä kuvittelen. Pidän pääni ja maltan ensi maanantaihin, jolloin taas nousen vaa'alle.

the 1st

Sain vihdoinkin punnittua itseni ja täytyy myöntää, että petyin hieman. Haluan kuitenkin ottaa asenteeksi, että tästä voi mennä vain alaspäin! Nyt vain malttia ja muutoksia pikkuhiljaa, se on tosin helpommin sanottu kuin tehty. Mutta mitä minä kiirehtimään, kun aikaakin on noin runsaasti?

Maanantai

Eilen kävin tapani mukaan kahden tunnin hölkkä-kävelylenkillä. Tein myös molemmilla jaloilla 50x reisilihasliikkeitä.

En ahminut vatsaani kertaakaan täyteen, mutta olo oli silti kylläinen. Tästä pitää ottaa nyt oppia! Hedelmiäkin mahtui ihan kivasti päivän aterioihin mukaan, muun muassa kurkkua ja nektariineja. Ainut virhe minkä saatoin tehdä niin unohdin syödä aamulla ja päivällä, mutta onneksi se ei kostautunut myöhemmin illalla.

Tavoitteet

Olen ajatellut, että ryhdyn punnitsemaan itseni viikoittain. Haluaisin saada painoni laskemaan 50kg tai alle ensi joulukuuhun mennessä. Teen muutoksia lähinnä ruokavaliooni, koska liikuntaa harrastan jo ennestään aika aktiivisesti. Ruokavalioon pyrin lisäämään kasviksia ja hedelmiä, vähentämään leipää sekä herkuttelemaan ainoastaan kerran viikossa.

Tavoitteeni liikunnan suhteen on jo pitkään ollut, että vähintään tunti päivässä, mutta usein se venähtää jopa kahdeksi tunniksi. Palautumispäivän tai pari pidän viikonlopun aikana tai voinnin mukaan. Lihaskuntoa harjoitan kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Kultainen keskitie?

Ajattelin, että parannusten tekeminen alkaa ongelmien myöntämisellä. Ensinnäkin minä en tunne sanaa 'kohtuus'. Olen ääripäiden ihminen, plussasta miinukseen, mutta ei siltä väliltä. Sama pätee esimerkiksi syömiseen ja liikuntaan. Joskus en syö mitään, en liiku yhtään ja sitten tulee päiviä, jolloin syön ja juoksen itseni hengiltä. Tärkein tavoitteeni on löytää tasapaino ja pysyä siinä.

Ensimmäiset askeleet

Olen aiemminkin kirjoittanut blogeja, mutta mikään niistä ei tähän mennessä ole käsitellyt elämäntapojani ja nimenomaan niiden muutoksia. Tämä on siis ensimmäinen laatuaan.

Valehtelisin, jos sanoisin ettei tämä ole laihdutusblogi. En itse kuitenkaan pidä kyseisestä sanasta, enkä usko, että kirjoitukseni orjallisesti pyörivät pelkän laihdutuksen ympärillä. Sovitaan, että tämä on enemmänkin hyvinvointiblogi, jossa jaan iloni ja suruni, sekä fyysiset että psyykkiset. Tarkoituksenani on kirjata tänne liikuntani, kerrata hieman syömisiäni sekä mahdollisia edistysaskeleita kohti tavoitepainoani. Tarkkoja ruokamääriä tai kaloreita en ryhdy tänne sen suuremmin laskemaan, koska itselleni siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Rakkaudella,
Friida